Siirry sisältöön

Kuviot

Julkaisuissa esitellyt kuviot on koottu tänne. Voit tallentaa ja jakaa kuvioita sekä etsiä kuvioita julkaisun, teeman tai ajankohdan mukaan.

Ajankohta
2603 kuviota

Euroalueen pankkien järjestämättömien lainojen määrä kasvoi hieman vuoden 2023 aikana

Geopoliittiset jännitteet vaikuttavat rahoitusvakauteen monin eri tavoin

Euroopan kiinteistöhintaindeksien kokonaistuotto laski selvästi vuonna 2023

Euroopan kiinteistöyhtiöiden osakekehitys on ollut selvästi yleisindeksejä heikompi

Pohjoismaissa on runsaasti kiinteistövakuudellista lainanantoa

Asuntojen hinnat ovat lähteneet jälleen nousuun muissa Pohjoismaissa

Asuntolainakannan keskikorko on noussut erityisesti vaihtuvakorkoisten lainojen maissa

Asuntojen hinnat kehittyvät tällä hetkellä eritahtisesti euroalueella

Euroalueen mailla menee yhä enemmän varoja valtionlainojen korkomenoihin

Pankkien kannattavuus heikkeni hieman vuoden 2023 lopussa

Kiinteistöalalla järjestämättömien ja luottoriskiltään kohonneiden lainojen määrä on kasvanut muita toimialoja enemmän

Euroopan pankkien vakavaraisuus on kohentunut taloudellisista epävarmuuksista huolimatta

Uusien ensiasuntolainojen määrä kasvoi selvästi loppuvuodesta 2023

Korkosuojausten suosio hiipunut selvästi

Uusien asuntolainojen koot ovat pienentyneet suhteessa tuloihin

Yhä suurempi osa Euroopassa tuotetusta arvonlisästä kulutetaan Kiinassa

Maailmantalouden ja eri maaryhmien BKT:n kasvu

Suurimpien talouksien BKT:n kasvu

Inflaatio globaalisti ja eri maaryhmissä

Latauslista