Suomessa pankeille asetetut puskurivaatimukset ovat kevyemmät kuin verrokkimaissa

Makrovakauspuskurivaatimusten (jatkossa makrovakauspuskurien) ensisijainen tehtävä on edistää rahoitusvakautta. Makrovakauspuskurit vahvistavat luottolaitosten tappionsietokykyä ja pienentävät siten finanssikriisien todennäköisyyttä ja kielteisiä vaikutuksia reaalitalouteen ja rahoitusjärjestelmän toimintaan. Puskureita asetettaessa tulee kuitenkin arvioida myös niiden mahdollisia negatiivisia vaikutuksia sisämarkkinoiden toimintaan. Tämä velvoite perustuu EU:n luottolaitosdirektiiviin sekä kansalliseen luottolaitoslakiin. Merkittävät erot makrovakauspuskurien mitoituksessa eri maiden välillä voivat osaltaan heikentää pankkien tasapuolisia kilpailuedellytyksiä EU-alueella etenkin, jos makrovakauspuskurien erot eivät selity eri maiden järjestelmäriskien välisillä eroilla.

Tässä artikkelissa vertaillaan suomalaisten pankkien rakenteellisten makrovakauspuskurien kokonaismäärää suhteessa muihin eurooppalaisiin pankkeihin. Rakenteellisiksi makrovakauspuskureiksi luokitellaan rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella määrättävä lisäpääomavaatimus (ns. järjestelmäriskipuskuri) sekä rahoitusjärjestelmän kannalta merkittäville luottolaitoksille asetettavat lisäpääomavaatimukset (ns. G-SII- ja O-SII-puskurit).

Vertailuun valittiin maita, joissa on samankaltaisia rakenteellisia haavoittuvuuksia kuin Suomessa

Merkittävien suomalaisten luottolaitosten pandemiaa edeltänyt makrovakauspuskurien kokonaismäärä oli euroalueen suurimpia. Vertailtaessa makrovakauspuskureiden määrää eri maiden ja pankkien välillä on syytä huomioida, että makrovakauspuskurien perusteena olevat järjestelmäriskit poikkeavat toisistaan eri maissa. Tarvetta keskimääräistä suurempien makrovakauspuskurien soveltamiselle Suomessa on perusteltu erityisesti rahoitusjärjestelmän rakenteellisilla riskeillä, jotka ovat Suomessa keskimääräistä suurempia.

Järjestelmäriskien vertailussa on pyritty tunnistamaan EU-maiden joukosta ne maat, joiden rahoitusjärjestelmissä on samankaltaisia rakenteellisia haavoittuvuuksia kuin Suomessa.¹ Rakenteellisia haavoittuvuuksia on mitattu pankkisektorien kokoa, keskittyneisyyttä, rajat ylittävien toimintojen laajuutta, luottosalkkujen keskittyneisyyttä ja rahoitusrakennetta sekä kotitalouksien velkaantuneisuutta kuvaavilla riskimittareilla, jotka on esitelty taulukossa 1. Maat on pisteytetty ja asetettu järjestykseen kunkin riskimittarin arvojen perusteella². Rakenteellisten riskien tasoa kuvaavat kokonaispisteet on laskettu kategoriakohtaisten pisteiden keskiarvona.

Verrokkimaista rakenteellisten järjestelmäriskien taso on lähinnä Suomea muissa Pohjoismaissa ja Alankomaissa, joiden riskitasot Suomi ylittää lievästi. Suomen pankkisektorin rakenteellisten makrovakauspuskurien kokonaismäärä³ on kuitenkin tuoreimman vertailun valossa pienempi kuin näissä maissa (kuvio 2). Ennen pandemiaa rakenteellisten makrovakauspuskurien kokonaismäärät olivat nykyistä lähempänä toisiaan.⁴ Muissa verrokkimaissa sekä rakenteelliset järjestelmäriskit että pankkien rakenteellisten makrovakauspuskurien kokonaismäärä olivat pienemmät kuin Suomessa.

Makrovakauspuskurien maakohtaisiin keskiarvoihin vaikuttaa maassa sovellettujen makrovakauspuskurien suuruuden lisäksi olennaisesti myös pankkisektorin keskittyneisyys. Sen vuoksi rakenteellisten makrovakauspuskurien tasoja on perusteltua vertailla myös pankkikohtaisesti. Nordean O-SII-pisteillä mitattu järjestelmätason merkittävyys on koko verrokkiryhmän suurin (kuvio 3). Nordean rakenteellisten puskurien kokonaismäärä on kuitenkin keskeisimpien verrokkimaiden suurimpia pankkiryhmiä pienempi. OP Ryhmän rakennepuskurien kokonaismäärä on puolestaan hieman pienempi kuin kooltaan tai järjestelmätason merkittävyydeltään samankaltaisilla tanskalaisilla, hollantilaisilla ja belgialaisilla pankeilla. OP Ryhmän rakennepuskurit ovat toisaalta samansuuruiset kuin huomattavasti OP Ryhmää suuremmilla ja globaalin rahoitusjärjestelmän kannalta merkittäviksi luokitelluilla espanjalais- ja ranskalaispankeilla.