Geopoliittiset jännitteet ja jähmettyneet kiinteistömarkkinat varjostavat rahoitusvakautta

Suomen rahoitusjärjestelmä on pysynyt vakaana, vaikka Suomi on taantumassa. Asuntomarkkinat ovat reagoineet voimakkaasti korkojen poikkeuksellisen nopeaan nousuun. Vanhojen asuntojen hinnat ovat laskeneet tuntuvasti, asuntokauppa on vähentynyt selvästi ja uusien asuntojen rakentaminen on pysähtynyt lähes kokonaan. Rakennusalan yritysten konkurssit ovat lisääntyneet, ja pankkien luottoriskit rakennusalalle myönnetyistä lainoista ovat kasvaneet. Samalla kotitalouksien velkaantuneisuus on pienentynyt.

Korkojen lasku ja talouden toipuminen odotusten mukaisesti tukisivat rahoitusjärjestelmän vakautta. Suomen talouden ennustetaan elpyvän hitaasti, ja riskit painottuvat odotettua heikomman kehityksen suuntaan. Taloustilanne voi heikentyä entisestään ja pankkien sekä asunto- ja kiinteistösijoittajien riskit voivat kasvaa, jos asuntojen ja kiinteistöjen kauppa ei piristy odotetusti ja jos niiden hinnat laskevat edelleen. Ilmastonmuutos, digitalisaatio ja geopoliittiset uhkat vaarantavat rahoitusvakautta uusin tavoin, jotka voivat olla yllättäviä tai vaikeasti arvioitavia.

Taulukko 1 tiivistää Suomen Pankin rahoitusjärjestelmän vakausarvion keskeiset politiikkasuositukset, joiden avulla lujitetaan rahoitusvakautta. Pankkien ja lainanottajien kriisinkestävyyttä on pidettävä yllä ja vahvistettava makrovakauspolitiikalla. Pankit tarvitsevat sen vuoksi riittävät pääomapuskurit muun muassa asunto- ja kiinteistörahoituksen haavoittuvuuksien vastapainoksi. Muuttuvaa lisäpääomavaatimusta tulisi niin ikään voida käyttää nykyistä joustavammin, jotta makrovakauspolitiikalla voidaan paremmin reagoida talouden yllättäviin häiriötilanteisiin.

Muiden politiikkasuositusten tavoitteena on lujittaa määrätietoisesti luottamusta rahoitusjärjestelmän kestävyyteen ja toimintavarmuuteen, esimerkiksi varautumalla kyberriskeihin ja operatiivisiin häiriöihin. Suomen julkisen talouden tervehdyttäminen tukee myös rahoitusvakautta. Euroopan talouskasvun edellytyksiä ja strategista autonomiaa on parannettava pääomamarkkinaunionilla. Rahoitusjärjestelmän kriisinsietokykyä on edistettävä viimeistelemällä pankkiunioni. Rahoitussääntelyä on kehitettävä riskien ja toimintaympäristön muutoksia ennakoiden.

Korkeat korot vaimentavat talouskehitystä, mutta lievää kasvua on näkyvissä

Suomen rahoitusjärjestelmän toimintaympäristö on muuttunut olennaisesti kahden viime vuoden aikana. Euroopan keskuspankki ja monet muut keskuspankit kiristivät rahapolitiikkaansa vuosina 2022–2023 hillitäkseen liian nopeaa inflaatiota. Korkojen jyrkkä nousu on hidastanut inflaatiota ja heikentänyt talouskehitystä Suomessa ja muualla euroalueella.¹ Suomen talous on supistunut nopean hintojen nousun, heikon kysynnän ja aiempaa korkeamman korkotason vuoksi. Yksityinen kulutus on kasvanut hitaasti, ja investoinnit ja vienti ovat vähentyneet.

Markkinakorkojen nousu välittyi Suomessa nopeasti sekä uusien että vanhojen lainojen korkoihin, sillä valtaosa lainoista on sidottu euriborkorkoihin (kuvio 1).² Suomalaisten kotitalouksien ja yritysten velanhoitomenot ovat kasvaneet. Uusien lainojen keskimääräiset korot alkoivat laskea lievästi vuoden 2023 lopulla. Kireät rahoitusolot vaimentavat silti talouskasvua ja hidastavat inflaatiota edelleen.³

Rahoitusmarkkinoilla on ollut rauhallista sen jälkeen, kun Venäjän hyökkäyssodan laukaisema energiakriisi laantui (kuvio 2). Suomen rahoitusjärjestelmä on pysynyt kokonaisuutena vakaana. Rahoitus on kallistunut tuntuvasti, mutta pankkilainojen ja markkinaehtoisen rahoituksen saatavuus on pysynyt yleisesti ottaen hyvänä rahoitustarpeisiin nähden. Yritykset ovat kaikilla päätoimialoilla nimenneet riittämättömän kysynnän suurimmaksi liiketoimintansa kasvun esteeksi. Rahoitusvaikeudet eivät ole olleet merkitykseltään yhtä suuria, mutta ne ovat yleistyneet etenkin rakennusalalla.⁴ Rakennusyritysten uusien lainojen korot nousivat edelleen vuoden 2024 alussa.

Nopea inflaatio ja korkotason nousu ovat heikentäneet erityisesti Suomen asunto- ja kiinteistömarkkinoita. Aiempaa suuremmat velanhoitomenot ja muut kustannukset rasittavat kotitalouksia, taloyhtiöitä, kiinteistösijoittajia ja rakennusalan yrityksiä. Kotitaloudet ja suuret ammattimaiset sijoittajat ovat tehneet selvästi aiempaa vähemmän asunto- ja kiinteistökauppoja. Asuntojen hinnat ovat laskeneet eniten sitten 1990-luvun alun laman, ja lasku on ollut suurinta pääkaupunkiseudulla (kuvio 3).⁵ Asuntorakentaminen on vähentynyt rajusti, ja rakennusyritysten konkurssit ovat lisääntyneet nopeasti.

Työllisyys on pysynyt kohtalaisen hyvänä, mutta lomautukset ovat lisääntyneet ja työttömyys on alkanut kasvaa. Ennusteiden mukaan työttömyysaste nousee tilapäisesti, mutta talouden näkymät paranevat vähitellen lähivuosina. Markkinat odottavat EKP:n neuvoston aloittavan koronlaskut kesällä 2024, ja Suomen talouskasvun on ennakoitu elpyvän hitaasti vuoden loppupuolelta alkaen.⁶ Ennusteiden mukainen kehitys helpottaisi velanhoitoa, lisäisi rahoituksen kysyntää, piristäisi asunto- ja kiinteistömarkkinoita ja lievittäisi rahoitusvakauteen kohdistuvia uhkia. Korkojen nousun laukaisemat riskit kiinteistömarkkinoilla ja -rahoituksessa voivat silti jatkossa aiheuttaa tappioita sijoittajille ja rahoittajille sekä Suomessa että muissa Pohjoismaissa ja Euroopassa.^{7, 8}

Rahoitusvakauden näkymiin liittyy lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä merkittävää epävarmuutta. Riskit voisivat kasvaa ja toteutua odotettua suurempina etenkin, jos euroalueen nopea inflaatio olisi ennustettua sitkeämpää, korot pysyisivät korkeina odotettua kauemmin, Suomen talouden elpyminen viivästyisi tai jos asunto- ja kiinteistömarkkinoiden taantuma olisi ennakoitua pidempi ja syvempi.

Geopoliittiset jännitteet ovat lisääntyneet Euroopassa, Lähi-idässä ja suurvaltojen välillä, mikä on lisännyt maailmantalouden fragmentaatiota eli jakautumista kilpaileviin maaryhmiin. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa, Gazan tilanne ja valtioiden väliset kaupparajoitteet voivat aiheuttaa edelleen häiriöitä kansainvälisessä taloudessa ja rahoitusjärjestelmässä. (Riskeistä ja vakausuhkista enemmän jäljempänä.) 

Rakenteelliset haavoittuvuudet edelleen suuria, uudet uhkat kasvamassa

Suomen rahoitusjärjestelmän keskeiset haavoittuvuudet ja mahdolliset vakausuhkien lähteet voidaan jakaa kolmeen ryhmään: (1) talouden, asunto- ja kiinteistömarkkinoiden sekä rahoitusmarkkinoiden suhdanteista riippuviin haavoittuvuuksiin, (2) suhdannevaihteluista riippumattomiin pitkäaikaisiin rakenteellisiin haavoittuvuuksiin sekä (3) uusiin maailmanlaajuisiin haavoittuvuuksiin, jotka liittyvät erityisesti kansainvälisen turvallisuusympäristön muutoksiin, digitalisaatioon ja ilmastonmuutokseen.

Kuviossa 4 esitetään arvio Suomen rahoitusjärjestelmän keskeisten toimijoiden ja asiakasryhmien sekä niihin vaikuttavien ilmiöiden haavoittuvuuksista ja niiden odotetusta kehityssuunnasta, jos talous kehittyy lähivuosina ennustetun mukaisesti. Suomen rahoitusjärjestelmän riskinkestävyyttä on vahvistettu pitkäjänteisesti kansainvälisen ja kansallisen sääntelyn ja valvonnan keinoin (ks. Rahoitussääntely osoittanut tarpeellisuutensa viime vuosien myllerryksissä). Arvio ottaa huomioon tehdyt politiikkatoimet ja muut tekijät, jotka pienentävät haavoittuvuuksia ja parantavat riskinkestävyyttä.

Suomen rahoitusjärjestelmän merkittävimmät haavoittuvuudet liittyvät pankkisektorin rakenteellisiin tekijöihin, kuten asunto- ja kiinteistörahoituksen suureen osuuteen pankkien luotonannosta ja pankkien altistumiseen kotitalouksien ja yritysten maksukyvyttömyysriskeille. Valtion velkaantuneisuuteen liittyvät riskit ovat rahoitusvakauden kannalta kasvaneet jo kohtalaisen suuriksi.

Arvopaperimarkkinoiden ja suurten ammattimaisten ja institutionaalisten sijoittajien rahoitusjärjestelmälle aiheuttamat haavoittuvuudet ovat verrattain vähäisiä ja pienentymässä korkoympäristön normalisoitumisen myötä. Ilmastonmuutos ja rahoitusalan digitalisaatio aiheuttavat uusia haavoittuvuuksia rahoitusjärjestelmälle. Myös rahoitusjärjestelmän infrastruktuuriin liittyvät haavoittuvuudet ovat kasvussa erityisesti lisääntyneiden kyberuhkien vuoksi. Arvioituja haavoittuvuuksia ja niiden odotettua kehitystä tarkastellaan lähemmin seuraavissa alaluvuissa.

Asunto- ja kiinteistömarkkinat herkät korkojen ja kysynnän muutoksille

Suomen rahoitussuhdanne on vaimentunut viime vuosina, ja se on tällä hetkellä kokonaisuutena heikko. Korkojen nousu on vähentänyt kotitalouksien ja yritysten lainanottoa. Asunto- ja kiinteistömarkkinat ovat Suomessa hyvin herkät korkojen ja kysynnän äkillisille muutoksille.⁹ Korkojen nopea nousu on laukaissut markkinoilla voimakkaan laskusuhdanteen, kun asuntojen kauppamäärät ovat vähentyneet, rakentaminen supistunut ja hinnat laskeneet (kuvio 5). Rahoituksen kallistuminen on supistanut myös yritysten tuotannollisia investointeja. Osakekurssien kehitys Helsingin pörssissä on ollut vaimeaa ja jäänyt jälkeen kansainvälisistä verrokeista.

Etenkin asunto- ja kiinteistörahoituksen ja suurten kaupunkien asuntomarkkinoiden haavoittuvuudet kasvoivat alhaisten korkojen aikana. Lainoja nostettiin selvästi nykyistä enemmän. Kotitalouksien velkaantuneisuus kasvoi, koska uudet asuntolainat olivat aiempaa suurempia ja laina-ajaltaan pidempiä. Uudiskohteiden suuret taloyhtiölainat ja lainoille aiemmin myönnetyt pitkät lyhennysvapaat saattoivat lisätä asuntojen hankkimista suurella velkavivulla ja vaikeuttaa sekä oman asunnon ostajien että asuntosijoittajien mahdollisuuksia ennakoida hankinnan kokonaiskustannuksia.¹⁰ Asuntosijoittaminen lisääntyi, ja ammattimaiset kiinteistösijoitusmarkkinat kasvoivat (kuvio 6).

Kiinteistösijoitusmarkkinat ovat kokeneet viime vuosina mittavia rakenteellisia muutoksia. Asuntojen osuus kiinteistösijoituksista kasvoi alhaisten korkojen aikana. Tuotot olivat houkuttelevia, ja suuret ammattimaiset sijoittajat rakennuttivat ja ostivat runsaasti uusia vuokra-asuntokiinteistöjä (kuvio 7). Liike- ja toimistotilojen houkuttelevuus sijoituskohteena sen sijaan väheni, koska kasvanut verkkokauppa ja etätyön yleistyminen pienensivät näiden tilojen tarvetta.¹¹

Markkinat odottavat korkotason laskevan lähivuosina, mutta Suomen talouden näkymät pysyvät vaisuina. Toimintaympäristön ennakoitu kehitys tukee asuntokaupan, kiinteistösijoittamisen, rakentamisen ja lainanoton elpymistä vähitellen. Jos kysyntä kasvukeskusten asuntomarkkinoilla piristyy asuntojen tarjontaa nopeammin, on riskinä, että asunnoista syntyy pulaa. Tällöin asuntojen hintojen nousu ja lainanotto voisivat kiihtyä ennakoitua enemmän, mikä voisi kasvattaa liiallisen velkaantumisen riskejä keskipitkällä aikavälillä.

Asuntojen sijoittajakysynnän ja sijoittajavetoisen rakentamisen piristymiseen liittyy epävarmuutta, sillä korkotason nousu on muuttanut sijoitusympäristöä. Nykyisessä korkoympäristössä sijoittajat voivat saada kohtuullista tuottoa muistakin sijoituskohteista kuin kiinteistösijoituksista. Sen vuoksi sijoittajat voivat vaatia aiempaa parempaa tuottoa kiinteistömarkkinoiden riskeille. Uuden sääntelyn mukainen taloyhtiölainojen enimmäisosuus tervehdyttää uudiskohteiden rahoitusrakennetta ja ehkäisee taloyhtiölainojen liiallista kasvua tulevissa noususykleissä. 

Pankkisektori altis asunto- ja kiinteistörahoituksen riskeille

Suomen luottolaitossektorin merkittävimmät rakenteelliset haavoittuvuudet ovat sektorin ja yksittäisten luottolaitosten suuri koko suhteessa kansantalouteen, maiden rajat ylittävä kytkeytyneisyys, riippuvuus kansainvälisestä markkinaehtoisesta varainhankinnasta, suuret riskikeskittymät asunto- ja kiinteistöluotonannossa sekä keskeisistä asiakasryhmistä etenkin kotitalouksien suuri velkaantuneisuus.¹² Nämä haavoittuvuudet on jo pitkään tunnistettu merkittäviksi, ja ne ovat pysyneet viime vuosina enimmäkseen ennallaan tai osittain hieman lieventyneet.

Rakenteelliset haavoittuvuudet liittyvät kiinteästi Suomen ja muiden Pohjoismaiden asunto- ja kiinteistömarkkinoihin. Asunto- ja kiinteistövakuudellisen lainanannon osuus pankkien lainakannasta on suuri (kuvio 8). Pankit käyttävät asuntolainoja vakuuksina, kun ne laskevat liikkeeseen katettuja joukkovelkakirjalainoja, joilla ne hankkivat suuren osan markkinaehtoisesta rahoituksestaan. Pankit myös omistavat ristiin toistensa velkapapereita. Suuret pohjoismaiset pankit myöntävät luottoja ja harjoittavat liiketoimintaa useassa maassa. Maiden rajat ylittävä toiminta hajauttaa riskejä, mutta se myös lisää rahoitusjärjestelmien kytkeytyneisyyttä ja kasvattaa uhkaa, että riskit leviävät maasta toiseen.

Luottolaitosten merkitys suomalaisten kotitalouksien ja asuntoyhteisöjen sekä etenkin pienten ja kasvavien yritysten rahoituksessa on suuri. Luottolaitossektorin häiriö- ja kriisitilanteet voisivat toteutuessaan uhata rahoituksen välittymistä ja koko rahoitusjärjestelmän vakautta. Rahoituskriiseistä aiheutuvat kustannukset reaalitaloudelle ja julkiselle taloudelle olisivat erittäin suuret.

Luottolaitosten haavoittuvaisia asiakasryhmiä ovat korkomenojen kasvulle alttiit, velkaantuneet kotitaloudet ja kysynnän suurille vaihteluille herkät toimialat, kuten rakentaminen ja pandemiasta kärsinyt majoitus- ja ravitsemisala. Kansainvälisistä tuotantoketjuista ja viennistä riippuvaiset yritykset ovat haavoittuvia häiriöille, joita esimerkiksi kasvaneet geopoliittiset jännitteet voivat aiheuttaa ja voimistaa. Useimmilla kotitalouksilla ja yrityksillä on toistaiseksi ollut keinoja sopeutua aiempaa vaikeampaan toimintaympäristöön.¹³

Suomalaisten kotitalouksien velat suhteessa tuloihin ovat supistuneet selvästi vuoden 2021 lopun suurimmista määristä. Velkaantuneisuus on pienentynyt, koska kotitalouksien lainanotto on vähentynyt voimakkaasti ja nimelliset käytettävissä olevat tulot, kuten palkat ja sosiaalietuudet, ovat kasvaneet aiempaa ripeämmin. Kotitalouksien korkomenot ovat kasvaneet merkittävästi, mutta tulojen kasvu ja velanoton vähentyminen ovat osaltaan hillinneet korkorasitusta. Valtaosa kotitalouksien velasta on vaihtuvakorkoista, asumiseen liittyvää pitkäaikaista velkaa (kuvio 9). Aiempaa suurempi osuus kotitalouksien velasta muodostuu taloyhtiölainoista ja korkeakorkoisista, vakuudettomista kulutusluotoista, mikä voi kasvattaa velkaantumiseen liittyviä riskejä.¹⁴

Kotimaisten yritysten haavoittuvuudet ovat tällä hetkellä suuret rakennusalalla ja kiinteistösijoittamisessa. Kulujen ja arvostustappioiden kasvu on heikentänyt kiinteistösijoitusyhtiöiden kannattavuutta. Rakennusteollisuus on kärsinyt rahoitus- ja muiden kustannusten kasvusta ja samanaikaisesta kysynnän ja liikevaihdon supistumisesta. Rakennusliikkeillä on runsaasti myymättömiä uusia asuntoja, joiden hinnat ovat joustaneet vähemmän kuin vanhojen asuntojen. Rakennusalan tilauskanta ja työllisyysodotukset ovat vähentyneet voimakkaasti, mikä on heikentänyt alan tilannetta ja näkymiä verrattuna muihin toimialoihin (kuvio 10).

Rakennusalan ja yksityisten kiinteistösijoitusyhtiöiden suorien lainojen osuus luottolaitosten asunto- ja kiinteistörahoituksesta (kuvio 11) ja koko lainakannasta on verrattain pieni, mikä lievittää pankkien suoria luottoriskejä. Perustajaurakoijat ottavat tavallisesti pankkilainoja rakenteilla olevien asunto-osakeyhtiöiden nimiin. Suurten kiinteistösijoitusyhtiöiden rahoituspohja on laajempi, ja ne rahoittavat vuokratalokohteita pankkilainojen lisäksi velkapaperimarkkinoilta hankitulla markkinaehtoisella rahoituksella. Markkinaehtoisen rahoituksen saatavuus ja hinnoittelu riippuvat sijoittajien kiinteistöalan riskiarvioista ja tuottomahdollisuuksista.

Luottolaitossektorin ja sen keskeisten asiakasryhmien rakenteellisten haavoittuvuuksien ei ennakoida muuttuvan olennaisesti lähivuosina. Kotitalouksien lainanoton odotetaan lisääntyvän, kun asuntomarkkinat vähitellen elpyvät. Velkaantuneisuuden ennakoidaan silti pysyvän lähivuosina pienempänä kuin se oli suurimmillaan vuoden 2021 lopussa. Asunto- ja kiinteistömarkkinat säilyvät suhdanteille herkkinä muun muassa lainojen vaihtuvakorkoisuuden ja kysynnän suurten vaihteluiden vuoksi. 

Korkojen nousu tervehdyttää arvopaperimarkkinoita

Korkotason nopealla nousulla on ollut sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia kotimaisten suurten sijoittajien kiinteistö- ja arvopaperimarkkinoilta saamiin tuottoihin. Rahastojen, työeläkelaitosten ja vahinko- ja henkivakuutusyhtiöiden korko- ja osakesijoitukset olivat vuonna 2023 tuottoisia, mutta kiinteistöomistukset aiheuttivat sijoitustoiminnan tappioita. Suurten sijoittajien riskinkestävyys on pysynyt yleisesti ottaen hyvänä, ja niillä on puskureita ja keinoja sopeutua toimintaympäristön muutoksiin.¹⁵

Työeläkelaitokset ja henki- ja vahinkovakuutusyhtiöt ovat Suomessa merkittäviä sijoittajia asunto- ja liikekiinteistömarkkinoilla sekä suorien sijoitusten että rahastojen sijoitusosuuksien kautta. Suuret institutionaaliset sijoittajat lisäävät osaltaan kiinteistömarkkinoiden vakautta. Instituutiot sijoittavat omia ja vakuutusmaksuina kerättyjä varoja pitkällä aikajänteellä. Niiden kokonaissijoitukset ovat verrattain hyvin hajautettuja, ja niillä on taloudellisia puskureita kestää sijoitustoiminnan riskejä. Yksittäisten yhtiöiden systeeminen merkittävyys ja vakuutussektorin voimakas kytkeytyneisyys muuhun rahoitusjärjestelmään lisäävät rahoitusjärjestelmän haavoittuvuuksia. Työeläkesektorin riskinotto osakemarkkinoilla on kasvanut, mikä lisää sektorin altistumista markkinariskeille.

Avoimet kiinteistörahastot ovat alttiita asiakkaidensa sijoitus- ja riskinottohalukkuuden muutoksille. Suomalaisten rahastojen nettoarvo on kehittynyt kokonaisuutena suotuisasti, mutta avoimien kiinteistörahastojen arvo on pienentynyt kiinteistöjen arvonlaskun ja rahasto-osuuksien lunastusten vuoksi (kuvio 12). Lunastustoimeksiantojen kasvu on lisännyt rahastojen tarvetta hallita likviditeettitilannettaan muun muassa harventamalla tai lykkäämällä lunastusten ajankohtaa. Kiinteistömarkkinoiden vaikeutunut tilanne hankaloittaa osaltaan kiinteistöjen arvonmääritystä. Kiinteistörahastojen lainat pankeista lisäävät riskiä rahastojen ongelmien tartunnasta pankkeihin. Kiinteistörahastojen suorat lainat Suomessa toimivista pankeista ovat kasvaneet, mutta määrä on verrattain vähäinen.

Arvopaperimarkkinoiden ja suurten sijoittajien haavoittuvuudet ovat kokonaisuudessaan verrattain vähäisiä Suomessa, eikä arvopaperimarkkinoilla ole merkkejä liiallisesta riskinotosta. Ulkomaisten sijoittajien kiinnostus Suomeen sijoituskohteena on pysynyt vahvana. Korkojen nousu poikkeuksellisen alhaiselta tasolta tervehdyttää sijoitusympäristöä ja vähentää sijoittajien painetta liialliseen riskinottoon ja tuottohakuisuuteen esimerkiksi osake- ja kiinteistömarkkinoilla. 

Maailmanlaajuiset uudet uhkat vaikuttavat myös Suomen rahoitusjärjestelmään

Ilmastonmuutos ja luontokato aiheuttavat taloudellisia riskejä ja synnyttävät haavoittuvuuksia, joiden vaikutusten ennakointi ja arviointi on vaikeaa. Ilmastoriskit voivat vaikuttaa rahoitusjärjestelmään aiempaa enemmän jo lähivuosina ja pidemmällä aikavälillä. Ns. fyysiset ilmastoriskit, kuten tulvat, metsäpalot ja muut sään ääri-ilmiöistä johtuvat riskitapahtumat, voivat lisääntyä ja pahentua. Tämä voi kasvattaa vakuutusyhtiöiden ja pankkien tappioita, mutta samaan aikaan se voi lisätä myös kotitalouksien ja yritysten vakuuttamattomia vahinkoja.¹⁶

Suomalaiset pankit ovat rahoittaneet fossiilisia polttoaineita käyttäviä yrityksiä, joiden kannattavuutta ilmastopolitiikan toimet voivat heikentää. Tämä voi kasvattaa pankkien ilmastonmuutokseen liittyviä luottoriskejä, ns. siirtymäriskejä.¹⁷ Ilmastonmuutos voi lisäksi vaikuttaa talouteen ja rahoitusjärjestelmään välillisten kanavien kautta. Tällaisia voivat olla esimerkiksi muuttoliikkeet tai kasvaneet geopoliittiset jännitteet.

Myös luontokadosta aiheutuu ilmastonmuutoksen tapaan niin fyysisiä kuin siirtymäriskejäkin. Useat yritykset ovat riippuvaisia erilaisista ekosysteemipalveluista, joita luontokato heikentää. Luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi tehdyt politiikkatoimet saattavat puolestaan vaikuttaa niiden yritysten kannattavuuteen, joiden toiminta on luonnolle haitallista.¹⁸

Rahoitusalan digitalisaatio ja teknologinen kehitys vaikuttavat yhä enemmän rahoitusjärjestelmän rakenteisiin ja toimintaan. Pankkisektorin ulkopuolisten toimijoiden, kuten uutta teknologiaa hyödyntävien fintech- ja bigtech-yritysten, tulo markkinoille ja palveluiden tarjoaminen maiden rajojen yli ovat lisänneet rahoituspalveluiden kilpailua. Muuttuvat liiketoimintamallit, uudet kumppanuudet ja palveluiden ulkoistaminen luovat rahoitusalalle uusia kytköksiä sekä pidentävät ja monimutkaistavat arvoketjuja.

Digitalisaatio luo rahoitusjärjestelmälle uusia mahdollisuuksia ja parantaa sen tehokkuutta, mutta synnyttää myös uudenlaisia haavoittuvuuksia ja vaikutuskanavia. Esimerkiksi edistyneet syväväärennökset, virheellisen informaation nopea leviäminen digitaalisessa ympäristössä ja monenvälisillä teknisillä alustoilla tapahtuvan arvopaperikaupankäynnin yleistyminen voivat synnyttää riskejä^{19, 20}, joita tekoälyn nopea kehitys voi voimistaa²¹. Digitalisaation aiheuttamat haavoittuvuudet kytkeytyvät läheisesti rahoitusjärjestelmän operatiivisiin riskeihin. (Ks. Rahoitusalan digitalisaatio ja turvallisuusympäristön muutos kasvattavat infrastruktuuriin kohdistuvia riskejä).

Julkisen talouden tervehdyttäminen tukisi Suomen rahoitusjärjestelmän vakautta

Korkojen nopea nousu on lisännyt valtioiden velanhoitokykyyn liittyvää keskustelua. Monissa kehittyneissä talouksissa, myös Suomessa, julkinen velka kasvoi pandemian aikana toteutettujen tukitoimien vuoksi nopeasti ja runsaasti. Monien valtioiden takausvastuut kasvoivat yritystukien lisääntymisen vuoksi. Suomen julkisen talouden velkaantuminen on jatkunut pandemian jälkeen. Suomen valtion velan kehitys poikkeaa merkittävästi Suomen viiteryhmään kuuluvien, keskimääräistä vähemmän velkaantuneiden euromaiden ja muiden Pohjoismaiden kehityksestä. Suomen julkisen talouden velkasuhde on vielä euroalueen keskiarvoa pienempi, mutta ennusteiden mukaan lähenee sitä tulevina vuosina.

Maan koko talous kärsii, jos valtio joutuu ongelmiin liiallisen velkaantumisen vuoksi.²⁶ Valtion luottoriskin kasvu ei vaikuta ainoastaan sen omiin velanhoitokustannuksiin tai rahoituksen saatavuuteen, vaan valtion velastaan maksama hinta toimii yleensä viitearvona myös kuntien ja yritysten riskilisille. Velanhoitokustannusten laaja-alaisella kasvulla voisi olla merkittäviä reaalitaloudellisia vaikutuksia, jos rahoituksen kallistuminen johtaisi investointien ja kulutuksen vähenemiseen. Heikentyvä taloustilanne huonontaisi velallisten tilannetta entisestään, mikä voisi johtaa negatiiviseen kierteeseen.

Kansainväliset kokemukset osoittavat, että muutokset valtionvelan riskillisyydessä vaikuttavat erityisen vahvasti maan pankkisektoriin pankkien ja valtion välisten kytkentöjen vuoksi. Valtion luottoluokituksen lasku johtaa yleensä maassa toimivien pankkien luottoluokituksen laskuun. Valtion luottoluokituksen laskulla saattaa olla merkittäviä vaikutuksia myös muihin instituutioihin, kuten eläke- tai vakuutusyhtiöihin, jos valtion velkapaperit eivät enää kelpaa vakuudeksi tai sijoituskohteeksi. Suomessa toimivat pankit omistavat verrattain vähän valtion velkapapereita, eikä eläkeyhtiöillä ole merkittävää ylipainotusta kotimaisiin sijoituskohteisiin. Tämä vähentää valtion ja rahoitusjärjestelmän välisiä kytköksiä ja mahdollisen maariskin kasvun vaikutuksia rahoitusjärjestelmään.

Suomen valtion velkaantuneisuuteen liittyvät haavoittuvuudet ovat rahoitusvakauden kannalta kohtalaisen merkittäviä, ja niiden ennakoidaan syvenevän edelleen lähivuosina. Sopeutustoimista huolimatta julkinen velka suhteessa BKT:hen kasvaa lähivuosina edelleen.²⁷ Jos sijoittajien luottamus Suomen valtion hyvään velanhoitokykyyn ja vähäiseen luottoriskiin heikentyisi, se voisi nostaa hintaa, jolla valtio, luottolaitokset ja suuret yritykset saavat rahoitusta kansainvälisiltä rahoitusmarkkinoilta. Toistaiseksi riskilisät ovat pysyneet pieninä ja vakaina (kuvio 13).

Suomen julkisen talouden tervehdyttäminen tukisi osaltaan Suomen rahoitusjärjestelmän vakautta. Valtion hyvä velanhoitokyky on rahoitusvakauden välttämätön edellytys etenkin Suomen kaltaiselle maalle, jolla on suuri, kytkeytynyt ja keskittynyt pankkijärjestelmä, jonka varainhankinta nojaa vahvasti kansainvälisten sijoittajien luottamukseen. Raskas velkaantuneisuus heikentää myös valtion kykyä reagoida elvyttävällä finanssipolitiikalla mahdollisiin talouden ja rahoitusjärjestelmän kriiseihin. 

Voimakkaasti heikentyvä talous ja yllättävät ulkoiset sokit rahoitusvakauden uhkina

Jos talous kehittyisi odotettua selvästi heikommin tai rahoitusolot kiristyisivät uudestaan äkillisesti suurten ulkoisten sokkien vuoksi, voisivat edellä tunnistetut haavoittuvuudet ja niistä aiheutuvat riskit pahimmillaan uhata Suomen rahoitusjärjestelmän vakautta. Kuviossa 14 on kuvattu neljä keskeisintä vakausuhkaa Suomen rahoitusjärjestelmälle lyhyellä ja pidemmällä aikavälillä.

Vakausuhkat eivät ole ennusteita, vaan ne kuvaavat erilaisia epäsuotuisia tapahtumakulkuja, joilla olisi toteutuessaan haitallisia vaikutuksia rahoitusvakauteen ja talouteen. Vaikutukset riippuisivat siitä, kuinka vakavina uhkat toteutuisivat ja minkälaisia kerrannaisvaikutuksia niillä olisi. Erittäin vakavat vaikutukset ovat harvinaisia mutta mahdollisia.

Suomen rahoitusjärjestelmän tila on vakaa, ja se on pysynyt vakaana viime vuosina koetuista useista kriiseistä huolimatta. Tunnistamalla mahdolliset vakausuhkat ja varautumalla niiden toteutumiseen viranomaiset pyrkivät siihen, että rahoitusjärjestelmän kriisinkestävyys pysyy hyvänä.

Yksityisen kulutuksen voimakas supistuminen voisi pitkittyessään aiheuttaa negatiivisia kerrannaisvaikutuksia talouteen. Jos talous kehittyisi merkittävästi ennakoitua heikommin ja työttömyys lisääntyisi odotettua enemmän, voisivat kotitaloudet joutua vähentämään kulutusta entisestään. Yritysten tuotteiden ja palveluiden myynti vähenisi, ja yritysten mahdollisuudet investoida ja työllistää heikentyisivät. Yritysten maksuvaikeudet ja konkurssit lisääntyisivät, ja pankkien luottotappiot yritysten ja kotitalouksien lainoista voisivat kasvaa merkittävästi. Tällaisessa tilanteessa pankkien kyky myöntää lainoja talouskasvun tueksi voisi heikentyä. Valtion velka ja korkomenot kasvaisivat entisestään. Valtion sekä suomalaisten yritysten ja pankkien rahoituksen hankinta kansainvälisiltä rahoitusmarkkinoilta voisi kallistua ja vaikeutua.

Korkotason muutoksille herkät kiinteistömarkkinat voisivat syvissä taantumissa ja voimakkaissa noususuhdanteissa voimistaa talouden heilahteluja entisestään sekä Suomessa että muissa Pohjoismaissa. Jos korkotaso pysyisi korkeana odotettua pidempään ja asunto- ja kiinteistökaupan toipuminen viivästyisi, voisivat sijoittajat alkaa vaatia aiempaa suurempia riskilisiä kiinteistöalan lainoille markkinoiden heikkojen näkymien vuoksi. Asuntojen ja muiden kiinteistöjen hinnat laskisivat lisää, mikä lisäisi rakennusalan konkursseja, aiheuttaisi sijoittajille tappioita ja kasvattaisi pankkien luottotappioita ja varainhankinnan kustannuksia vakuusarvojen heikentymisen vuoksi. Pidemmällä aikavälillä asuntokaupan nopea toipuminen voisi kasvattaa asuntomarkkinoiden ylikuumenemisen riskiä matalasuhdanteen aikana asuntotarjontaan syntyneiden pullonkaulojen vuoksi.

Suomen maariskin kasvu ja Suomeen kohdistuva sijoittajien riskin kaihtaminen voisivat kasvattaa rahoituskustannuksia laaja-alaisesti. Jos ulkomaisten sijoittajien luottamus Suomeen turvallisena sijoituskohteena heikentyisi olennaisesti esimerkiksi kiinteistömarkkinoilla toteutuvien riskien, geopoliittisen hybridivaikuttamisen, valtion velanhoitokyvyn heikkenemisen tai muiden sokkien vuoksi, voisivat valtion, pankkien ja yritysten markkinavarainhankinnan kustannukset kasvaa tuntuvasti. Pankkien oman varainhankinnan kustannusten kasvu voisi nostaa pankkien kotitalouksille ja yrityksille myöntämien lainojen korkoja tai vähentää lainojen saatavuutta ja heikentää siten taloutta entisestään.

Ilmastonmuutos voisi vaikuttaa talouteen ja rahoitusjärjestelmään haitallisesti, jos ilmastoriskeihin ei kyettäisi varautumaan riittävästi ja oikea-aikaisesti. Vaarana on, että ilmastonmuutoksen aiheuttamia riskejä pankeille ja muille rahoitusyhtiöille aliarvioidaan, jos riskien tunnistaminen ja arviointi ei ole riittävää (ks. Riskit kasvavat yleensä varjoissa – tiedonkeruita kehitettävä edelleen). Äkillisesti tiukentuvat ilmastoasenteet tai -politiikka voisivat aiheuttaa nopeita muutoksia luottojen ja vakuutusten hinnoitteluun ja häiriöitä rahoituspalveluiden saatavuuteen niillä alueilla ja toimialoilla, jotka eivät kykene sopeutumaan riittävän nopeasti ilmastonmuutosta torjuviin poliittisiin tavoitteisiin. Vastaavasti ilmastopolitiikan tavoitteista jääminen voisi pidemmällä aikavälillä voimistaa fyysisiä riskejä ilmaston lämpenemisen vuoksi.

Pankkien ja lainanottajien riskinkestävyys pidettävä jatkossakin vahvana

Suomen pankkisektori on kannattava ja vakavarainen.²⁸ Haavoittuvuuksien vastapainona sektorilla on vahvat pääomapuskurit, joita Finanssivalvonnan johtokunta on vahvistanut makrovakauspolitiikan välineistöön kuuluvilla lisäpääomavaatimuksilla. Finanssivalvonta on asettanut koko luottolaitossektorille järjestelmäriskipuskurivaatimuksen sektorin rakenteellisten ominaisuuksien ja haavoittuvuuksien vuoksi.²⁹ Lisäksi kolmelle suurelle luottolaitokselle on asetettu puskurivaatimukset, jotka perustuvat laitosten merkittävyyteen Suomen rahoitusjärjestelmän kannalta.³⁰ Muissa Pohjoismaissa asetettuja lisäpääomavaatimuksia sovelletaan niihin suomalaisiin pankkeihin, joilla on merkittävää lainanantoa näissä maissa.

Myös lainanottajien riskinkestävyyttä on vahvistettu monipuolisesti. Suomessa on käytössä uusien asuntolainojen enimmäisluototussuhde (ns. lainakatto) sekä Finanssivalvonnan suositukset asuntolainanottajien maksuvaran arvioinnista ja kuormitetusta enimmäisvelanhoitorasitteesta. Heinäkuussa 2023 tuli voimaan lainsäädäntöä, joka rajoittaa uusien asunto- ja taloyhtiölainojen enimmäispituutta ja uudisrakentamiseen myönnettävien taloyhtiölainojen suuruutta suhteessa myytävien asuntojen velattomaan hintaan. Kulutusluottojen lakisääteinen korkokatto ja markkinointia koskevat rajoitukset parantavat kuluttajansuojaa.

Korkojen nousu kasvatti pankkisektorin korkokatetta ja liikevoittoa vuonna 2023. Luottotappiot pysyivät pieninä, eivätkä ne heikentäneet merkittävästi pankkitoiminnan kannattavuutta. Kotitalouksien ja yritysten lainanhoitokyky on pysynyt enimmäkseen hyvänä. Luottoriskiltään kasvaneiden ja hoitamattomien lainojen osuudet pankkien lainakannassa ovat kasvaneet korkojen noustua, mutta ongelmallisten lainojen määrät ovat verrattain vähäisiä. Hoitamattomien lainojen osuus on kasvanut nopeasti rakennusalalla, kun taas kiinteistöalalla osuus on pysynyt melko pienenä (kuvio 15).

Jos talous kehittyy ennakoidusti, Suomen pankkisektorin kannattavuuden arvioidaan pysyvän hyvänä ja vakavaraisuuden vahvistuvan edelleen. Korkotason odotettu lasku ja talouskasvun elpyminen vähitellen lievittävät pankkien luottoriskejä, mutta vuosien 2023–2024 taantuman odotetaan silti vielä kasvattavan luottotappioita lähivuosina.

Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan tekemän stressitestin perusteella luottoriskit ja -tappiot voisivat kasvaa hyvin suuriksi odotettua selvästi epäsuotuisammassa toimintaympäristössä. Vakavassa kolmen vuoden pituisessa stressiskenaariossa pankkisektorin vakavaraisuus heikentyisi tuntuvasti, mutta sektori kestäisi tilanteen vahvojen pääomapuskuriensa turvin (ks. Suomen pankkisektori kestäisi ennustettua rajummankin taantuman).

Rahoitusjärjestelmän vahva riskinsietokyky on suurelta osin viimeisten viidentoista vuoden aikana rahoitussääntelyyn ja -valvontaan tehtyjen merkittävien parannusten ansiota (ks. Rahoitussääntely osoittanut tarpeellisuutensa viime vuosien myllerryksissä). Suomen rahoitusjärjestelmä on pankkikeskeinen ja rakenteellisesti haavoittuva. Siksi on erityisen tärkeää huolehtia suomalaisten pankkien riittävästä vakavaraisuudesta myös vastaisuudessa. Pankeille asetettavilla vakavaraisuusvaatimuksilla tulee varmistaa, että pankeilla on kykyä kestää suuriakin tappioita niiden luotonantokyvyn vaarantumatta. Pankkien hyvä viimeaikainen kannattavuus on parantanut luottolaitosten vakavaraisuutta ja helpottanut pankkien sopeutumista kasvaneisiin vakavaraisuusvaatimuksiin.

Rahoitusvakaudellisin perustein asetettavien pankkien lisäpääomavaatimusten riittävää kokonaismäärää on syytä tarkastella säännöllisesti. Vähintään kerran vuodessa laadittavilla skenaariolaskelmilla arvioidaan pankkisektorin riittävää vakavaraisuutta talouden vakavissa stressitilanteissa. Lisäpääomavaatimusten asettamisessa ja ajoittamisessa on tarpeen huomioida vaatimusten mahdolliset suhdanteita voimistavat vaikutukset.

Luotonottajiin kohdistuvilla makrovakausvälineillä, kuten Suomessa käytettävällä uusien asuntolainojen enimmäisluototussuhteella (lainakatolla), hillitään kotitalouksien liiallista velkaantumista. Asuntomarkkinat ovat hiljentyneet, ja asuntolainoja nostetaan selvästi aiempaa vähemmän. Siksi välittömät huolet kotitalouksien velkaantuneisuuden kasvusta ovat nyt pienentyneet (kuvio 16).³¹ Tästä huolimatta on tärkeää, että enimmäisluototussuhde ja Finanssivalvonnan suositus enimmäislainanhoitorasitteesta ehkäisevät jatkossakin kotitalouksien erityisen riskialtista lainanottoa.

Likviditeetin hallinnan merkitys korostuu epävarmassa toimintaympäristössä

Suomen pankkisektorin maksuvalmius on pysynyt vakaana, ja pankit täyttävät likviditeettisääntelyn asettamat vähimmäisvaatimukset. Pankkien vahva vakavaraisuus ja hyvin hajautetut varainhankinnan lähteet parantavat osaltaan rahoituksen saatavuutta ja ehtoja. Varainhankinnan kustannukset ovat kasvaneet, mutta rahoituksen saatavuus on pysynyt hyvänä. Lyhytaikaisen rahoituksen osuus pankkien kaikesta rahoituksesta on kasvanut, koska pitkäaikaista keskuspankkirahoitusta on erääntynyt, rahoitusolot ovat kiristyneet ja talletusten määrä on vähentynyt.

Finanssivalvonta arvioi stressitesteillä pankkien likviditeetin riittävyyttä tilanteessa, jossa toimintaympäristö kehittyisi selvästi odotettua heikommin. Alkuvuonna 2024 tehtyjen testien perusteella suomalaispankkien likviditeettireservien riittävyys rajussa äkillisessä tai pitkittyneessä likviditeettikriisissä olisi rajallinen.³² Finanssivalvonta tulee kiinnittämään valvonnassa erityistä huomiota pankkien likvidien varojen reservien riittävyyteen. Kiristyneet rahoitusolot ja viime vuosina koetut äkilliset ja voimakkaat rahoitusmarkkinoiden heilahtelut korostavat tarvetta huolelliselle likviditeettiriskien hallinnalle ja valvonnalle myös jatkossa (Ks. Pankkien likviditeettiriskit – pitääkö olla huolissaan?).

Makrovakauspolitiikkaan tarvitaan uusia ja joustavampia välineitä

Asuntokauppa ja -lainanotto ovat hiljentyneet, ja välittömät huolet kotitalouksien velkaantumisen kasvusta lieventyneet. Luotonanto ja siihen liittyvät riskit voivat kuitenkin kasvaa nopeasti, kun korot laskevat, asuntojen patoutunut kysyntä purkautuu ja asuntojen tarjonta reagoi vasta viipeellä kasvavaan kysyntään.

Makrovakauspolitiikassa on tarpeen varautua asuntomarkkinoiden aktiivisuuden ja asuntojen hintojen vaihteluihin. Makrovakausvälineillä voidaan jossakin määrin vaikuttaa asunto- ja taloyhtiölainanantoon ja hillitä ongelmallista velkaantumista. Makrovakauspolitiikan vaikutukset asuntomarkkinoihin ovat välillisiä. Makrovakauspolitiikan tavoitteena ei ole ohjailla asuntokauppaa tai asuntojen hintoja.

Suomessa tulisi asettaa sitova katto lainanhakijan kuukausittaisille velanhoitomenoille suhteessa hakijan tuloihin, jotta kotitalouksien velkaantumista ja asuntoluotonantoon liittyviä järjestelmäriskejä voidaan vähentää. Suomen Pankin lisäksi muun muassa valtiovarainministeriön asettama työryhmä⁴⁰ ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF⁴¹ ovat suositelleet sitovan enimmäisvelanhoitorasitteen käyttöönottoa. Taloyhtiöiden kannustimia suureen velanottoon tulisi vähentää valtiovarainministeriön työryhmän suosituksen mukaisesti siten, että rajoitettaisiin asuntosijoittajien oikeutta vähentää uudiskohteissa yhtiölainan lyhennys verotettavasta vuokratuotosta.

Pankkien luotonantokykyä tulisi voida vahvistaa keventämällä harkinnanvaraisesti lisäpääomavaatimuksia yllättävissä talouden stressi- tai kriisitilanteissa, jotka saavat alkunsa rahoitusjärjestelmän ulkopuolisista häiriöistä. Pandemiat, luonnonkatastrofit tai muut yllättävät sokit voivat pahimmillaan aiheuttaa pankeille suuria tappioita. Tappioiden vuoksi pankkien pääomapuskurit voisivat supistua ja pankit joutuisivat rajoittamaan luotonantoaan pääomavaatimustensa täyttämiseksi. Luotonannon supistuminen kärjistäisi entisestään talouden ja rahoitusjärjestelmän kokemaa stressiä.

Luotonannon ja talouden supistumisen haitallista kierrettä tulisi voida ehkäistä. Makrovakausviranomainen voisi tällaisessa tilanteessa keventää pankeille asetettuja lisäpääomavaatimuksia nykyistä joustavammin. Useista muista EU-maista poiketen Suomessa muuttuvaa lisäpääomavaatimusta ei voida kuitenkaan asettaa, ellei luotonanto kasva voimakkaasti tai ellei ole merkkejä muista suhdanneriskeistä. Finanssivalvonnan tulisi voida asettaa pankeille muuttuva lisäpääomavaatimus jo neutraalissa suhdannevaiheessa, jolloin rahoitusjärjestelmä ei vielä uhkaa ylikuumentua. Tällöin vaatimus olisi stressitilanteessa mahdollista nopeasti vapauttaa luotonannon tukemiseksi. Vaatimus voitaisiin asettaa joko siten, että pääomavaatimusten kokonaismäärä kasvaisi, tai siten, että kokonaismäärä pysyisi ennallaan, kun muita vaatimuksia pienennettäisiin (kuvio 18).⁴²

Makrovakaussääntelyn uudistaminen vireillä EU:ssa

Euroopan komissio julkaisi tammikuussa 2024 raportin⁴³ EU:n makrovakaussääntelyn tarkistamisesta. Raportissa käsitellään mahdollisia tapoja, joilla nykyisiä EU:n vakavaraisuusasetuksessa ja luottolaitosdirektiivissä olevia säännöksiä makrovakausvälineistä voitaisiin parantaa ja täydentää. Komissio ei ole vielä julkaissut lainsäädäntöehdotuksia eikä täsmällisiä kantojaan uudesta sääntelystä.

EU:n makrovakaussääntelyä uudistettaessa olisi tarpeen selventää mahdollisuus muuttuvan lisäpääomavaatimuksen asettamiseen jo neutraalissa suhdannevaiheessa. Lisäksi järjestelmäriskipuskurivaatimuksen ja kansallisesti merkittäville luottolaitoksille asetettavien O-SII-vaatimusten käytön periaatteita ja edellytyksiä tulisi yhdenmukaistaa koko unionin alueella. EU-sääntelyssä olisi syytä valita ja määritellä ne lainanottajiin kohdistuvat makrovakausvälineet, jotka ovat tarpeen kotitalouksien liiallisen velkaantumisen hillitsemiseksi. Näiden välineiden tulisi olla käytettävissä kaikissa EU-maissa.

Komissio aikoo arvioida myös pankkisektorin ulkopuoliseen rahoitusjärjestelmään kohdistuvan makrovakauspolitiikan kehittämistä, ja se on käynnistämässä aiheesta julkisen konsultaation toukokuun aikana. Politiikan ulottaminen tarvittaessa muihinkin rahoitusalan toimijoihin kuin pankkeihin on ensiarvoisen tärkeää, mutta se edellyttää huolellista arviointia niistä järjestelmäriskeistä ja haavoittuvuuksista, joita politiikalla halutaan torjua.

Kehitystyössä on myös otettava huomioon, että pankkisektorin ulkopuolinen rahoitusjärjestelmä koostuu hyvin erilaisista sektoreista (kuten erilaiset rahastot ja vakuutusyhtiöt sekä markkinainfrastruktuuri), eikä siihen siksi voida kohdentaa yhtenäisiä politiikkatoimia. Pankkisektorin ulkopuolelle kohdistuvien makrovakauspolitiikan toimien kehittämiseksi olisi oleellista parantaa yhteistä tietopohjaa ja tiedonvaihtoa eri sektoreiden riskeistä ja niiden välisistä kytkennöistä EU-maissa. 

Pääomamarkkinaunionia edistettävä määrätietoisesti

Eurooppalaiset rahoitusmarkkinat ovat hyvin pankkikeskeiset. Euroopan unioni hyötyisi yhtenäisemmistä pääomamarkkinoista. Säästöt pystyttäisiin aiempaa tehokkaammin kanavoimaan investointeihin koko EU:n alueella, ja yritykset olisivat vähemmän riippuvaisia pankkirahoituksesta.⁴⁴ EU:n kilpailukyvyn, investointien rahoituksen, kestävän kasvun ja riskien jakautumisen näkökulmasta on tärkeää saada uutta vauhtia vuonna 2015 aloitettuun EU:n pääomamarkkinaunionihankkeeseen. Lisäksi pääomamarkkinaunionilla on keskeinen asema Euroopan strategisen autonomian vahvistamisessa.

Vaiheittain ja pienin askelin edennyt pääomamarkkinaunioni on noussut jälleen valokeilaan, kun keskustelut seuraavan EU-komission tavoitteista ovat alkaneet. Sekä EKP:n neuvosto että euroalueen valtiovarainministerit (ns. euroryhmä) julkaisivat keväällä 2024 lausuntonsa^{45, 46}, joissa ne tukivat pääomamarkkinaunionin nopeampaa edistämistä ja asettivat etusijalle muun muassa arvopaperistamisen kehittämisen, pääomamarkkinoiden valvonnan yhtenäistämisen ja maksukyvyttömyyssääntelyn yhdenmukaistamisen.

Pankkiunionin puuttuva palanen, yhteinen eurooppalainen talletussuoja, vahvistaisi luottamusta eurooppalaiseen pankkijärjestelmään. EU:n pankkiunioni sisältää tällä hetkellä yhteisen pankkivalvonnan ja yhteisen pankkien kriisinratkaisujärjestelmän. EU:n komissio on tehnyt lakialoitteen nykyisen kriisinratkaisun parantamiseksi⁴⁷, mutta ehdotus ei vielä sisällä yhteistä talletussuojaa. Pankkiunionin viimeistelyn esteenä yli vuosikymmenen olleet järjestämättömät lainat on pitkälti saatu purettua eurooppalaisten pankkien taseista, ja pankkien kannattavuus on parantunut⁴⁸. Siksi yhteisen talletussuojan käyttöönottoa ei tulisi enää viivyttää. 

Vakauspolitiikka mukaan uusien uhkien torjuntaan

Viranomaisten on kyettävä tunnistamaan ja arvioimaan uusia uhkia ja riskejä rahoitusjärjestelmän vakaudelle. Digitalisaatioon liittyvät haitalliset ilmiöt, ilmastonmuutos ja luontokato on laajasti tunnistettu tekijöiksi, jotka voivat uhata rahoitusvakautta.^{49, 50,51} Ilmastonmuutoksen torjunnassa erilaiset hiilidioksidipäästöjen hinnoitteluun tähtäävät työkalut, kuten hiilivero tai päästökauppa, nähdään yleensä ensisijaisina keinoina. Rahoitusjärjestelmän vakaudesta vastaavien viranomaisten on kuitenkin syytä tunnistaa ilmastonmuutoksesta rahoitusjärjestelmälle koituvia haavoittuvuuksia ja kehittää analyysityökaluja ja politiikkavälineitä niitä varten.

Ilmastonmuutoksesta koituvat riskit voivat uhata rahoitus- ja hintavakautta. Keskuspankkien ja valvontaviranomaisten tulee huolehtia siitä, että niiden tekemät politiikkatoimet vahvistavat osaltaan rahoitusjärjestelmän kykyä tukea vihreää siirtymää. Valvonnassa on jatkossakin pyrittävä varmistamaan, että yksittäiset rahoituslaitokset ottavat ilmastoriskit huomioon toiminnassaan.

Makrovakauspolitiikka voi täydentää rahoitusvalvonnan toimia ja pyrkiä rajoittamaan järjestelmätason riskien kasaantumista. Näin lisätään koko rahoitusjärjestelmän kestokykyä ilmastoriskien varalle. Rahoitusjärjestelmän rakenteellisten haavoittuvuuksien perusteella asetettava järjestelmäriskipuskurivaatimus on yksi makrovakauspolitiikan työkalu, jonka mitoituksessa voitaisiin ottaa huomioon myös ilmastoriskit. EU:n luottolaitosdirektiivin hiljattain sovitussa uudistuksessa todetaankin ilmastoriskien olevan mahdollinen peruste asettaa järjestelmäriskipuskurivaatimus.