Siirry sisältöön

Kuviot

Julkaisuissa esitellyt kuviot on koottu tänne. Voit tallentaa ja jakaa kuvioita sekä etsiä kuvioita julkaisun, teeman tai ajankohdan mukaan.

Ajankohta
46 kuviota

Suomen viennin rakenne oli edullinen vielä ennen taantumaa

Viennin tuotejakauma ei viime vuosina ole tukenut markkinaosuuksien kasvua Suomessa

Viennin maajakauman merkitys markkinaosuuksien kehityksen kannalta on pienentynyt

Suomen vienti kehittynyt heikosti kaikissa tuoteryhmissä finanssikriisin jälkeen

Myös Ruotsi ja Saksa menettäneet jalansijaa maailmankaupassa

Työn tuottavuusjakauma ja palkkajakauma (tuhatta euroa), 2015

Suomen viennin markkinaosuuksien muutokset vuosina 2000–2015

Toimialojen välisten ja sisäisten tuottavuusjakaumien erot ovat suuria päätoimialoja

Toimialojen välisten ja sisäisten tuottavuusjakaumien erot ovat suuria Teollisuuden toimialoja

Kotitalouksien säästämisaste ja 3 kuukauden euriborkorko

Kotitalouksien velkaantumisaste eräissä maissa vuonna 2015

Kannattavuusmarginaalin vaikutus yrityksen työllisyyskasvuun vientiyrityksissä

Logaritmisen kannattavuusmarginaalin vaikutus työllisyyteen

Latauslista