Viime vuosina EKP:n arvopaperiosto-ohjelmien ja pankeille myönnettyjen luottojen myötä EKP:n talletuskorosta on tullut keskeisin ohjauskorko. Kun osto-ohjelmat ja luotot hiljalleen vähentyvät, EKP pohtii, miten se ohjaa lyhyitä rahamarkkinakorkoja tulevaisuudessa.
Talouskasvu pysähtyy väliaikaisesti sodan ja energiakriisin seurauksena. Nopea inflaatio heikentää kuluttajien ostovoimaa ja yleistä luottamusta talouteen. Julkisen talouden menot pysyvät tuloja suurempina.
Sodan ja pandemian kaltaiset arvaamattomat tapahtumat voivat uhata rahoitusjärjestelmän vakautta. Rahoitusjärjestelmän tuleekin toimia myös tuulisissa oloissa.
Inflaatio, eli yleisen hintatason nousu, on nopeutunut raaka-aineiden hintojen nousun ja talouden elpymisen myötä. Inflaatio hidastuu ensi vuonna. Rahapolitiikalla varmistetaan, että inflaatio pysyy vakaana.
Rokotukset helpottavat tautitilannetta ja samalla vauhdittavat talouskasvua. Kotitaloudet voivat kuluttaa vapaammin, kun pandemia hellittää. Myös muualla maailmassa talous kasvaa ja sen seurauksena Suomen vienti piristyy.
Käteisen käyttö on vähentynyt vuosien ajan, mutta pandemia on nopeuttanut muutosta. Taloustaitoja tarvitaan, kun maksutavat muuttuvat. Viranomaisten tehtävä on varmistaa, että tarjotut palvelut ovat turvallisia.
Pankit ovat pärjänneet hyvin ja ne ovat voineet myöntää lainoja korona-aikanakin yrityksille ja kotitalouksille. Erittäin pitkät laina-ajat huolestuttavat. Velkaantumisen hillitsemiseen tarvitaan uusia välineitä.
Rokotteet tuovat toivoa koronakriisin päättymisestä, mutta toipuminen on hidasta. Lähivuosina etenkin kotitalouksien kulutus vauhdittaa taloutta, mutta vienti ja investoinnit jäävät vaimeiksi.
Koronapandemia on heikentänyt merkittävästi euroalueen taloutta ja näkymät ovat yhä epävarmat.
Elpymiseen vaikuttaa mm. kuinka hyvin tasapainoilu viruksen ja talouden välillä onnistuu, ja miten nopeasti luottamus kohenee.
Suomessa rahapolitiikkaa toteuttaa Suomen Pankki. Rahapolitiikkaa on perinteisesti ohjattu ohjauskorkoa säätelemällä. Nykyään keskuspankit vauhdittavat taloutta edullisilla luotoilla pankeille ja arvopaperiostoilla.
Korona vaikuttaa syvästi Suomen talouteen. Vienti on Suomelle tärkeää ja viennin supistuminen tekee hallaa taloudelle. Kun lisäksi kotitaloudet kuluttavat vähemmän, yritysten toiminta ja sen myötä työllisyystilanne vaikeutuvat.
Talouden huonot näkymät rasittavat pankkeja, kotitalouksia ja yrityksiä. Pankit ovat kerryttäneet pahan päivän puskureita ja niitä tarvitaan nyt, kun koronakriisi kurittaa taloutta.
Suomen talouskasvu hidastuu väliaikaisesti. Muun maailman talousvaikeudet vaikuttavat myös Suomeen. Talouskasvun edellytyksiä on kuitenkin vielä olemassa. Tutustu helppolukuiseen yhteenvetoon.
Maailmantalouden kasvu on hidastunut tänä vuonna merkittävästi. Yhtenä syynä on ollut Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen kauppasota. Myös brexit on lisännyt epävarmuutta talouden kehityksestä.
Tämä sivusto tallentaa laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi. Evästeet on jaoteltu välttämättömiin, tilastollisiin sekä mainontaa kohdentaviin. Välttämättömät evästeet ovat aina päällä, koska ne mahdollistavat sivuston käytön ja tietoturvan.
Valitse ”Hyväksy evästeet” tai klikkaa ”Muokkaa evästeasetuksia”, lue lisätietoja ja räätälöi evästeet mieleiseksesi. Voit palata myöhemmin muokkaamaan tekemisiä valintoja.
Välttämättömät evästeet
Välttämättömät evästeet mahdollistavat sivuston tietoturvan ja perustoiminnot, kuten sivustolla navigoimisen ja hakutoiminnon. Välttämättömät evästeet eivät kerää mitään käyttäjää henkilöivää tietoa.
Tilastolliset evästeet
Tilastolliset evästeet auttavat meitä kehittämään sivustoa tarpeita vastaavaksi. Ne keräävät tietoa esimerkiksi käyttäjien päätelaitteista, sivuvierailuista ja sivustolla vietetystä ajasta. Tilastolliset evästeet eivät kerää mitään käyttäjää henkilöivää tietoa.