Suomen talouskasvu on ennusteen mukaan hidasta ja jää selvästi euroalueesta. Ulkomaankauppa ei elvy odotetusti, ja kasvu on yhä kotimaisen kysynnän varassa. Julkisen talouden tila ei korjaannu merkittävästi.
Suomen Pankin julkisen talouden arvion mukaan julkisen velan kasvu on huolestuttavaa. Suomen pidemmän aikavälin kasvunäkymät ovat heikot ja menot kasvavat nopeasti.
Perinteiset vientialat ovat edelleen ulkomaankaupan tukijalkoja. Historiallinen tarkastelu viittaa siihen, että viennin nopealle kasvulle ei ole nyt samanlaisia edellytyksiä, joita on aiemmin nähty.
Suomen talouden pitkään jatkuneiden ongelmien ratkaisemiseksi on välttämätöntä edetä kolmella saralla: kustannuskilpailukykyä pitää parantaa, rakenneuudistuksia jatkaa ja julkisen velan kasvu pysäyttää.
Kansainvälisen talouden tilanne, Suomen kilpailukykyongelmat ja talouspolitiikkaan liittyvä epävarmuus saattavat ennusteen riskiarvion mukaan hidastaa investointien ja viennin elpymistä.
Maahanmuutto korjaa ikärakennetta suotuisammaksi, koska valtaosa maahanmuuttajista on nuoria aikuisia. Vaikutukset julkiseen talouteen riippuvat siitä, miten hyvin maahanmuuttajat löytävät töitä.
Neljäs joulukuuta julkaistun kansantalouden neljännesvuositilinpidon ennakkotiedot sisältävät uusimmat tilastot Suomen talouden kehityksestä vuoden 2015 kolmannella neljänneksellä.
Tämä sivusto tallentaa laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi. Evästeet on jaoteltu välttämättömiin, tilastollisiin sekä mainontaa kohdentaviin. Välttämättömät evästeet ovat aina päällä, koska ne mahdollistavat sivuston käytön ja tietoturvan.
Valitse ”Hyväksy evästeet” tai klikkaa ”Muokkaa evästeasetuksia”, lue lisätietoja ja räätälöi evästeet mieleiseksesi. Voit palata myöhemmin muokkaamaan tekemisiä valintoja.
Välttämättömät evästeet
Välttämättömät evästeet mahdollistavat sivuston tietoturvan ja perustoiminnot, kuten sivustolla navigoimisen ja hakutoiminnon. Välttämättömät evästeet eivät kerää mitään käyttäjää henkilöivää tietoa.
Tilastolliset evästeet
Tilastolliset evästeet auttavat meitä kehittämään sivustoa tarpeita vastaavaksi. Ne keräävät tietoa esimerkiksi käyttäjien päätelaitteista, sivuvierailuista ja sivustolla vietetystä ajasta. Tilastolliset evästeet eivät kerää mitään käyttäjää henkilöivää tietoa.