Suomen rahoitusjärjestelmä on toiminut suuremmitta ongelmitta viime vuosien vaikeassa taloustilanteessa. Keskittyneen ja kytkeytyneen rahoitussektorin vuoksi finanssikriisin seuraukset voisivat kuitenkin olla Suomessa erityisen vakavat.
Euroalueen rahapolitiikka ja kotimainen talouspolitiikka tukevat Suomen hitaasti elpyvää taloutta. Tarkka seuranta on silti tarpeen rahoitusmarkkinoiden vakauden säilyttämiseksi.
Nordea-konserni on fuusioimassa Pohjoismaissa toimivia suuria tytäryhtiöpankkejaan ruotsalaiseen emoyhtiöön, jota valvoo Ruotsin valvontaviranomainen. Suomessa muutoksen merkitystä lisää Nordean suuri markkinaosuus.
Globaaleihin kasvunäkymiin liittyvä epävarmuus on kohdistunut voimakkaasti myös pankki- ja finanssisektoriin, joka on erityisen herkkä taloussuhdanteiden muutoksille.
Suomessa asuntolainojen määrä on suuri pankkien muuhun lainanantoon ja pankeilta vaadittuihin omiin varoihin verrattuna. Haavoittuvuutta lisäävät myös kotitalouksien velkaantuneisuus ja varallisuuden painottuminen asunto-omaisuuteen.
Tämä liite kuvaa menetelmää, jonka tuloksia on selostettu artikkelissa "Sijoitusrahastot kasvaneet Suomessa merkittävästi – sisältyykö niiden toimintaan vakausriskejä?".
Sijoitusrahastoista on 2000-luvulla tullut merkittävä rahoituksen välittäjä Suomessa. Niihin voi rahoitusjärjestelmän vakauden näkökulmasta liittyä samantapaisia riskejä kuin pankkitoiminnassa.
Keskusvastapuoli toimii arvopaperikaupassa ostajana myyjälle ja myyjänä ostajalle. Rahoitusjärjestelmän vakauden kannalta on keskeistä, että keskusvastapuolten riskienhallinta on kokonaisuudessaan kunnossa.
Pankkien vakavaraisuussääntelyä uudistettiin vastikään. Sääntelyn vaikutusten arvioinnilla ja seurannalla varmistetaan pankkien tasapuoliset kilpailuedellytykset sekä rahoitusjärjestelmän kyky tukea kestävää talouskasvua.
EU:ssa otettiin käyttöön uusi Solvenssi II -sääntely. Muutos on tarpeellinen, mutta sen ajoitus on vakuutusyhtiöiden kannalta hankala, sillä matalat korot ja talouden epävarmuus rasittavat yhtiöiden vakavaraisuutta.
Tämä sivusto tallentaa laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi. Evästeet on jaoteltu välttämättömiin, tilastollisiin sekä mainontaa kohdentaviin. Välttämättömät evästeet ovat aina päällä, koska ne mahdollistavat sivuston käytön ja tietoturvan.
Valitse ”Hyväksy evästeet” tai klikkaa ”Muokkaa evästeasetuksia”, lue lisätietoja ja räätälöi evästeet mieleiseksesi. Voit palata myöhemmin muokkaamaan tekemisiä valintoja.
Välttämättömät evästeet
Välttämättömät evästeet mahdollistavat sivuston tietoturvan ja perustoiminnot, kuten sivustolla navigoimisen ja hakutoiminnon. Välttämättömät evästeet eivät kerää mitään käyttäjää henkilöivää tietoa.
Tilastolliset evästeet
Tilastolliset evästeet auttavat meitä kehittämään sivustoa tarpeita vastaavaksi. Ne keräävät tietoa esimerkiksi käyttäjien päätelaitteista, sivuvierailuista ja sivustolla vietetystä ajasta. Tilastolliset evästeet eivät kerää mitään käyttäjää henkilöivää tietoa.