Puolustusmenojen odotetaan kasvavan merkittävästi euroalueella lähivuosina. Tähän mennessä puolustusmenot ovat olleet luonteeltaan kulutusmenoja. Jos nyt tehtävät menolisäykset ovat samankaltaisia, niiden kasvuvaikutukset jäänevät väliaikaisiksi ja yksittäisiä teollisuuden toimialoja tukeviksi.
Korkojen noustua vuonna 2022 vaihtuvia korkoja suosineet yritykset vähensivät lainanottoaan suhteessa muihin yrityksiin. Vaikutus oli erityisen voimakas pienissä yrityksissä.
Palkkainflaatio on yksi merkittävimmistä inflaatioon vaikuttavista tekijöistä, ja voimakkaimmin sen vaikutus kuluttajahintoihin näkyy palvelutoimialalla. Tarkastelimme euroalueen keskeisimpiä palkkaindikaattoreita ja selvitimme, miten hyvin ne ennakoivat palveluinflaatiota euroalueella.
Suomen talous matelee edelleen, mutta talouden kasvu on hiljalleen piristymässä. Heikon alkuvuoden kehityksen vuoksi talouskasvu jää tänä vuonna 0,3 prosenttiin. Vuonna 2026 kasvu kuitenkin kiihtyy 1,3 prosenttiin ja vuonna 2027 edelleen 1,7 prosenttiin.
Tämä sivusto tallentaa laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi. Evästeet on jaoteltu välttämättömiin, tilastollisiin sekä mainontaa kohdentaviin. Välttämättömät evästeet ovat aina päällä, koska ne mahdollistavat sivuston käytön ja tietoturvan.
Valitse ”Hyväksy evästeet” tai klikkaa ”Muokkaa evästeasetuksia”, lue lisätietoja ja räätälöi evästeet mieleiseksesi. Voit palata myöhemmin muokkaamaan tekemisiä valintoja.
Välttämättömät evästeet
Välttämättömät evästeet mahdollistavat sivuston tietoturvan ja perustoiminnot, kuten sivustolla navigoimisen ja hakutoiminnon. Välttämättömät evästeet eivät kerää mitään käyttäjää henkilöivää tietoa.
Tilastolliset evästeet
Tilastolliset evästeet auttavat meitä kehittämään sivustoa tarpeita vastaavaksi. Ne keräävät tietoa esimerkiksi käyttäjien päätelaitteista, sivuvierailuista ja sivustolla vietetystä ajasta. Tilastolliset evästeet eivät kerää mitään käyttäjää henkilöivää tietoa.