
Suomalaisten talousosaamisessa on yhä petrattavaa
Monet tutkimukset ovat osoittaneet suomalaisten kotitalouksien heikon taloudellisen varautumisen, niin myös uusi komission selvitys.
Monet tutkimukset ovat osoittaneet suomalaisten kotitalouksien heikon taloudellisen varautumisen, niin myös uusi komission selvitys.
OECD:n talouskasvatusverkoston (INFE) kevätkokouksessa käsiteltiin talousosaamisen mittaamista, koska se on yksi OECD/INFEn päätehtävistä. Talousosaamisen mittaamista aloitettiin kehittää vuonna 2009 ja ensimmäinen kysely toteutettiin vuonna 2016.
OECD:n talouskasvatusverkostossa kiinnostuttiin koronapandemian aikana taloudellisesta hyvinvoinnista, josta monet maat tekevät nyt tutkimusta. Useiden maiden mielestä talousosopetukselle on erityinen tarve nyt myös nopean inflaation aikana.
Talousosaamisen edistäminen on pitkälti painottunut kouluikäisiin ja nuoriin, koska he ovat hyvin saavutettavissa oppilaitoksissa.
OECD:n kansainvälinen talouskasvatusverkosto (OECD-INFE) piti kokouksen huhtikuun viimeisellä viikolla. Blogissa tuodaan esille kokouksen seikkoja, joita myös Suomessa voisimme huomioida.
Euroopan komissio ja OECD:n kansainvälinen talouskasvatusverkosto julkaisivat tammikuussa aikuisten talousosaamisen edistämiseen viitekehyksen, jonka tavoitteena on parantaa kansalaisten talousosaamista ja auttaa heitä eri elämänvaiheissa tekemään hyviä päätöksiä omassa taloudessaan.
OECD/INFE:n piirissä on kerätty runsaasti tietoa koronapandemian vaikutuksista kansalaisten talouteen ja toimista heidän auttamisekseen.
OECD:n talouskasvatuksen kansainvälinen verkosto julkaisi uuden tutkimuksen digitaalisen talousosaamisen keinoista, joiden avulla voidaan parantaa taloudellista selviytymiskykyä. Tutkimus käynnistettiin koronapandemian aiheuttaman kansalaisten taloudellisen ahdingon siivittämänä. Blogissa esitellään tutkimuksen keskeisimpiä tuloksia.
Korona ei ole onneksi keskeyttänyt kansainvälistä yhteistyötä talousosaamisen alan toimijoiden kesken. Kesäkuun talousosaamisen konferenssiin osallistui tutkijoita ja käytännön toimijoita eri puolilta Eurooppaa.
OECD:n talouskasvatuksen kansainvälisen verkoston (OECD International Network on Financial Education INFE) sääntömääräinen kokous pidettiin 6.-7.5. virtuaalisena. Kokoukseen osallistui noin 120 organisaatiota monesta eri maasta.
Taloudellinen toimintaympäristö muuttuu koko ajan ja tarve talousosaamisen kohentamiselle on huomattu sekä Suomessa että kansainvälisesti. Talousosaamisen edistämiseen on päätetty panostaa myös EU-tasolla.
On perusteltua antaa nuorille ja nuorille aikuisille opastusta taloudelliseen itsenäistymiseen, samoin kuin tukea syrjäytymisvaarassa olevia.
Nyt, kun Suomen ensimmäinen talousosaamisen strategiaehdotus alkaa olla valmiina, on hyvä katsoa taaksepäin ja muistella tämän vuoden aikana saatuja oivalluksia ja oppeja.
Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön OECD:n suosituksessa esitetään talousosaamisen strategia toimivana välineenä kaikille talousopetusta tekeville tahoille.
European Banking Authorityn virtuaalitapahtumassa käsiteltiin eurooppalaisten kotitalouksien taloudellista haavoittuvuutta koronapandemian aikana. Esitykseen sisältyi kiinnostavaa tietoa myös Suomesta.
Talousosaamisen strategia tai toimintamalli on tarpeen, koska sen avulla voidaan tehostaa talousosaamisen edistymistä ja lisätä siihen tähtäävän toiminnan vaikuttavuutta.
Kansalaisten parempi talousosaaminen tuottaa hyvinvointia niin yksittäisille kansalaisille kuin yhteiskunnan muillekin sektoreille.
Kesäkuun lopulla OECD julkisti uuden kansainvälisen vertailututkimuksen aikuisten talousosaamisesta.
Koronapandemia pakotti kansalaiset digiloikkaan monella eri elämänalueella, myös raha-asioiden hoidossa.
Kysyimme hankkeen verkostotoimijoiden odotuksia Suomen Pankin talousosaamishankkeelle. Vaikka hanketta on odotettu jo kauan, sitä pidetään vielä tänäänkin tärkeänä ja ajankohtaisena.