
IMF suosittelee Suomelle toimia rahoitusvakauden vahvistamiseksi
IMF:n mukaan Suomen rahoitusjärjestelmä on vakaa, mutta siihen kohdistuvia riskejä aiheutuu suuresta ja keskittyneestä pankkisektorista.
IMF:n mukaan Suomen rahoitusjärjestelmä on vakaa, mutta siihen kohdistuvia riskejä aiheutuu suuresta ja keskittyneestä pankkisektorista.
Kriisien estämiseksi viranomaisilla tulisi olla nykyistä monipuolisemmat keinot vahvistaa pankkien vakavaraisuutta ja tehokkaammat keinot jarruttaa luotonannon liiallista kiihtymistä.
Yhä useammat Euroopan maat rajoittavat lainanhakijan velkojen tai velanhoitomenojen enimmäismäärää suhteessa hakijan tuloihin.
Mahdollisuus lainanottoon tuo kotitalouksille tarpeellista joustoa eri elämänvaiheissa. Maksukykyyn nähden liiallinen velkaantuminen voi kuitenkin pakottaa kiristämään vyötä kohtuuttoman paljon.
Talouspolitiikalla vastataan yritysten ja kotitalouksien välittömään ahdinkoon. Suomen toimia on hyödyllistä verrata muissa maissa toteutettuihin toimiin.
Yhteinen eurooppalainen talletussuojajärjestelmä pienentäisi talletuspakojen uhkaa.
Sääntelyuudistuksilla ja makrovakaustoimilla on parannettu EU:n pankkikeskeisen rahoitusjärjestelmän riskinsietokykyä. Seuraavaksi tartutaan pankkijärjestelmän ulkopuolella syntyviin vakausriskeihin.
Pankkien vakavaraisuussääntelyä uudistettiin vastikään. Sääntelyn vaikutusten arvioinnilla ja seurannalla varmistetaan pankkien tasapuoliset kilpailuedellytykset sekä rahoitusjärjestelmän kyky tukea kestävää talouskasvua.