Blogi: Helikopteriraha veisi keskuspankit finanssipolitiikan tontille

Talouskasvu on viime vuosina ollut monissa maissa matalista koroista huolimatta vaimeaa ja inflaatio on painunut globaalistikin erittäin matalaksi. Tämän johdosta useat tahot ovat alkaneet pohtia kokonaan uudenlaisia tapoja piristää taloutta ja kiihdyttää inflaatiota. Näihin kuuluvat erilaiset sovellukset Milton Friedmanin kuuluisaksi tekemästä vertauskuvasta, jossa rahan tarjontaa kasvatetaan pudottamalla seteleitä helikopterista kaikkien saataville.

Friedman nosti rahantarjonnan vaikutuksia käsittelevän analyysinsä abstraktion tasoa valitsemalla konkreettisuudessaan epärealistisen tavan rahamäärien kasvattamiseen. Puhumalla rahan pudottamisesta helikopterista tarkoitus on analysoida odottamattoman, kertaluonteisen ja pysyvän kierrossa olevan keskuspankkirahan määrän lisäyksen reaalitaloudellisia- ja inflaatiovaikutuksia siten, ettei huomio liiaksi kiinnity tapaan, jolla tämä toteutetaan.

Julkisessa keskustelussa helikopterirahalla on viitattu vähintään kahteen toisistaan selvästi poikkeavaan tapaan kasvattaa kysyntää jakamalla rahaa keskuspankista vastikkeetta. Yhtäältä on esitetty, että keskuspankki voisi antaa rahaa vastikkeetta kaikkien kansalaisten käyttöön (esim. QE4people -aloite). Toisaalta on esitetty, että keskuspankki voisi rahoittaa valtion menoja siten, ettei valtiolla olisi takaisinmaksuvelvoitetta (setelirahoitus).

Jos keskuspankki luovuttaa rahaa taseestaan vastikkeetta, käytännössä se jakaa pois omia pääomiaan, jotka käytännössä ovat joko menneitä tai tulevia voittovaroja. Eurojärjestelmän keskuspankit eivät saa jakaa voittojaan muille kuin niille tahoille, jotka voitonjakosäännöissä on määritelty. Lähtökohtaisesti eurojärjestelmän keskuspankkien kotivaltiot saavat aikaa myöden keskuspankkien voitot käyttöönsä. Mikäli keskuspankki jakaisi rahaa vastikkeetta esimerkiksi kaikille kansalaisille, pienentäisi se vastaavasti tuloutustaan kotivaltioille. Viime kädessä kolmansille osapuolille jaettava raha tulisi siten valtion pussista. Keskuspankkirahan vastikkeeton jakaminen normaalin voitonjaon ulkopuolella olisikin näin tulkittava pikemminkin osaksi finanssi- kuin rahapolitiikkaa. Tällainen toiminta ei kuulu – eikä sen pidäkään kuulua – hintavakaustavoitetta toteuttamaan asetetun itsenäisen keskuspankin mandaattiin. Finanssipolitiikka ja valtionvarojen käyttö kuuluvat vaaleilla valitun parlamentin ja sen luottamusta nauttivan hallituksen päätäntävaltaan.

Setelirahoitus ja itse asiassa kaikki julkisen sektorin (suora) rahoittaminen on perussopimuksessa yksiselitteisesti kielletty kaikilta EU-maiden keskuspankeilta. Tällainen toiminta ei ole kuulunut muidenkaan suurten markkinatalouksien keinovalikoimaan edes viimeiset vuodet eri maita eri tavoin kohdanneiden finanssi- ja talouskriisien hoidossa.

Mahdollistaisiko setelirahoituksen salliminen kansantaloudelle kestävämmän talouskehityksen? Koska vastikkeeton rahan antaminen keskuspankilta sen kotivaltiolle vastaisi vaikutuksiltaan voitonjakoa, setelirahoitus, joka tapahtuisi keskuspankin kestävän taseenhallinnan puitteissa, olisi rinnastettavissa voitonjaon uudelleenajoitukseen. Tällä ei puolestaan pitäisi olla reaalitaloudellisia vaikutuksia, niin kauan kun valtiolla on esteetön pääsy rahoitusmarkkinoille. Jos setelirahoituksen volyymit puolestaan ylittäisivät keskuspankin kestävän tasehallinnan, seurauksena olisi merkittäviä kielteisiä reaalitaloudellisia vaikutuksia: aikaa myöden tällainen toiminta romahduttaisi rahan arvon. Eräs kuvaus tämänkaltaisesta maailmantilasta on esitetty Carl Barksin teoksessa ”Kun taivaalta satoi rahaa”Ilmestynyt esim. Aku Ankka -lehdessä (31/2015).

Helikopterirahan perään haikailun sijaan huomio tulisikin keskittää siihen, miten taloutta voimakkaasti tukevan rahapolitiikan mitoituksen vaikutuksia voidaan tehostaa kasvua edistävällä finanssipolitiikalla sekä rakenneuudistuksilla.